Etusivu >

Heikkiset saivat terassilasituksella yhden viihtyisän huoneen lisää

Oulun Kivikkokankaalla asuvat Heikkiset viihtyvät lasiterassillaan lähes päivittäin. Siellä luetaan kirjaa sohvan nurkassa, katsellaan ulkona salamoivaa ukkosta, juodaan kahvit ja syödään viikonloppuisin aamupala. 

Heikkiset ostivat Oulun Kivikkokankaalta erillistalon vuonna 2020. Tätä ennen he olivat rakentaneet itse kaksi taloa, joissa molemmissa oli suuret terassit. Ulkoilusta ja liikunnasta nauttiva pariskunta on viihtynyt niin kodissaan kuin asuinalueella, ja kaipasivat suurempaa terassia myös uuteen kotiinsa asuintilojen yhteyteen. Niinpä heti samana kesänä 2020 Mika purki olemassa olleen terassin ja rakensi tilalle suuremman kaksitasoisen terassin.

 Olohuoneen yhteyteen takapihalle laajennettuun terassiin haluttiin heti lasitettua ulkotilaa ja rakenteet uusittiin sitä silmällä pitäen.
– Vaimon kanssa mietittiin, että olisi kiva, jos terassilla olisi enemmän suojaa ja voisi nauttia terassista myös sadepäivinä ja tuulisella säällä sekä pitempään syksyyn, Mika Heikkinen kertoo.

”Asiakaspalvelu oli kaikissa vaiheissa kiitettävää ensitapaamisesta loppuun asti”

Mika Heikkinen

Kun suunnitelma lasituksesta lyötiin lukkoon, hinta ratkaisi toimittajan valinnassa kaikkein eniten.
– Teimme paljon vertailuja ja katsoimme ensin hintaa, sitten vasta materiaaleja. Näin löysimme Alutec Lasiterassit. Netissä jätettiin sitten Alutec Lasiterasseille tarjouspyyntö, kuvailee Mika prosessia. 

Heikkisten lasiterassi on toteutettu alumiinirunkoisella Alutec Vista -lasikatolla ja Alutec 5 -terassilasituksilla
Heikkisten lasiterassi on toteutettu alumiinirunkoisella Alutec Vista -lasikatolla ja Alutec 5 -terassilasituksilla

Lasitus haluttiin tehdä terassin ylemmälle tasolle alle 10 neliön tilaan.
– Seuraavaksi Alutec Lasiterasseilta tuli ystävällinen ja asiantunteva asiakaspalvelija ottamaan mittoja terassista. Kävimme hänen kanssaan läpi meidän toiveitamme ja yhdessä päädyttiin toimivaan ratkaisuun. Prosessi meni oikein sutjakkaasti.

Myös lasitusten toimitus sujui näppärästi. 
– Kun lasituksia tultiin asentamaan, niin kaikki tehtiin sujuvasti, nopeasti ja asennuksesta koituneet sotkutkin oli siivottu, ei moittimista. Työn jälkikin oli hyvää. 
– Asiakaspalvelu oli kaikissa vaiheissa kiitettävää ensitapaamisesta loppuun asti, kiteyttää Mika.

Lasitettu terassi auttaa nauttimaan muutenkin pihasta

Lasitettu terassi oleskeluryhmineen on kuin yksi huone lisää. Terassi on lasituksen ansiosta voitu sisustaa vapaasti, kun kalusteet ja materiaalit ovat lasituksen suojassa. 

– Vaimolla on hyvä sisustussilmä. Syksy on mieluisa vuodenaika, ja terassilla on todella kiva olla, kun vaimo on laittanut tunnelmavalaistuksen.

”Terassilla ei varmaankaan tulisi oltua yhtä paljon, jos se ei olisi lasitettu.”

Mika Heikkinen

Terassi onkin käytössä lähes päivittäin. Milloin luetaan kirjaa sohvan nurkassa, milloin katsellaan ulkona salamoivaa ukkosta. Viikonloppuisin terassilla syödään usein aamupala ja usein kahvitkin juodaan siellä. 

Lasiterassi blokkaa lämpöä niin, ettei talon sisätiloihin tule niin nopeasti kuuma.

– Terassilla ei varmaankaan tulisi oltua yhtä paljon, jos se ei olisi lasitettu. Oulussahan tuulee melkein aina, ja lasitus blokkaa tuulen. Toisaalta hellesäällä lasitukset saa kahdelta sivulta auki ja lämmöstäkin voi silloin nauttia. Kuumina kesäpäivinä olemme huomanneet, että olohuonetta vasten oleva lasitus blokkaa lämpöä, niin ettei talon sisätiloihin tule niin nopeasti kuuma.

Lasitettu ulkotila auttaa nauttimaan muutenkin pihasta. Vaimo on innostunut puutarhanhoidosta, lasitetun terassin läheisyyteen on laitettu myös grilli ja trampoliini lapsenlasta varten. Nyt Heikkisillä on suunnitelmissa mahdollisesti jatkaa lasitusta.

Referenssejä

Blogista

Kiinnostuitko terassilasituksesta?

Asiantuntevat jälleenmyyjämme ympäri Suomen suunnittelevat kanssasi kotiinne ja perheenne tarpeisiin sopivan lasituksen. Tarvittaessa voitte myös saada koko terassin rakennettuna perustuksista asennukseen saakka avaimet käteen -periaatteella.