Alutec terassituotteet vievät kotona viihtymisen seuraavalle tasolle

Etusivu >

Terassin käyttöaika piteni merkittävästi lasituksen myötä Sanaksenahojen kodissa

Limingan Tupoksessa asuvat Sanaksenahot saivat juuri sellaisen terassin kuin halusivatkin. Koko kaksilapsinen perhe viettää aikaa lasitetulla terassilla kahvitellen, leikkien, ruokaillen, riippukeinussa kiikkuen ja lemmikkikanojen touhuja seuraillen.

Limingan Tupokseen rakentui koti Vuokko ja Teemu Sanaksenahon kaksilapsiselle perheelle kolme vuotta sitten. Jo rakennusvaiheessa haaveissa oli iso terassi lasituksineen. L-kirjaimen mallinen terassi rakennettiinkin heti kiinteäksi osaksi talon takapihan julkisivua, mutta lasitus hankittiin myöhemmin. Koko reilun parinkymmenen neliön kokoinen terassi lasitettiin kerralla. 

– Päädyimme Alutecin tuotteeseen, kun olimme ottaneet useampia tarjouksia lasituksesta. Alutecilla hinta-laatu–suhde oli erittäin kohdallaan. Saimme juuri sellaisen lasitetun terassin kuin halusimmekin, muiden tarjoajien kanssa olisimme joutuneet tekemään kompromisseja. Olimme myös erittäin tyytyväisiä Alutec Lasiterassien asiakaspalveluun ja asennukseen, Vuokko kehuu.

”Saimme juuri sellaisen terassin kuin halusimmekin.”

Vuokko Sanaksenaho

Rakennusprojekti oli vielä tuoreena mielessä, kun lasitusta lähdettiin toteuttamaan. Vuokko kertoo, että välillä raskaankin rakennusurakan jälkeen oli ihanaa saada erittäin mukavaa, rentoa ja asiantuntevaa palvelua. 

– Meille on jäänyt positiivisena mieleen, että saimme Alutec Lasiterasseilta Oulusta aina henkilön kiinni, kun tarvitsimme apua. Ja vaikka lasituksen asennuksen aikaan ulkona raivosi ukkosmyrsky, kaikki sujui hyvin.


Koska Sanaksenahot ehtivät elää kodissaan ensin ilman terassin lasitusta, he pystyvät hyvin listaamaan lasituksen etuja: terassin käyttöaika on pidentynyt hurjasti ja siellä myös oleskellaan enemmän. Kesällä terassille mennään päivisin heti ensimmäiseksi juomaan aamukahvit, ja talvella tunnelmoidaan kausivaloilla ja kynttilöillä. Kasvun ihmettä seurataan laittamalla terassille kukkia ja kasvattamalla tomaatteja.
– Täällä pohjoisessa meillä on vielä lunta maassa, kun alamme käyttää terassia. Meillä on todistetusti ollut yhtä aikaa nietokset pihassa ja 20 astetta lämmintä lasitetulla terassilla kevätauringossa, kertoo Vuokko.


Terassi on koko perheen käytössä.
– Syömme terassilla yhdessä, erityisesti vieraiden kanssa. Lapset kavereineen leikkivät terassilla mielellään. Lemmikkikanojen seuraaminen on hauskaa puuhaa ja kavereiden kanssa hengaillaan riippukeinussa. Terassilla on nykyisin myös televisio, mikä lisää sen olohuonemaisuutta. On kiva, kun meillä on yksi huone lisää.

”Meillä on todistetusti ollu yhtä aikaa nietokset pihassa ja 20 astetta lämmintä lasitetulla terassilla kevätauringossa.”

Vuokko Sanaksenaho

Sanaksenahojen talo on Tupoksen lakeuksilla ja aika tuulisella paikalla. Terassilasitus antaakin suojaa niin viimalta kuin sääskiltäkin, kun kuitenkin samalla voi kokea olevansa ulkona. Terassin lasituksen koko etuosa aukeaa. Toisessa, tuulisemmassa sivussa on kiinteät lasit. Kulkuaukon kautta terassille saa kuitenkin läpivedon lämpimällä säällä ja helteellä voidaan pitää suurinta osaa laseista auki. Lapsiperheessä on kätevää, että talvellakin terassilla voi säilyttää tavaroita lumelta suojassa. 

Vuokko luonnehtii lasitetun terassin sisustusta simppeliksi. Ruokapöytä on sijoitettu toiseen L:n sakaraan, joka rauhoittaa ruokailutilan erilleen oleskelutilasta. Keskellä terassia on kulmasohva, jolla vietetään ehkä kaikkein eniten aikaa. Lisäksi terassilta löytyy Teemun itse nikkaroima penkki, jolla voi pötkötellä tai ottaa aurinkoa. 

Keittiöstä pääsee suoraan lasitetulle terassille, mikä on kokkailun, grillailun ja terassilla ruokailun suhteen kätevää. Terassi jatkuu avoterassina, josta on suora yhteys kodinhoitohuoneeseen ja saunastakin pääsee terassille vilvoittelemaan.

Sanaksenahojen pihaan on tulossa vielä pihasauna, joka sijoitetaan vastapäätä lasitettua terassia.
– Terassin kautta  pääsee sitten kulkemaan pihasaunallekin.

Referenssejä

Kiinnostuitko terassilasituksesta?

Asiantuntevat jälleenmyyjämme ympäri Suomen suunnittelevat kanssasi kotiinne ja perheenne tarpeisiin sopivan lasituksen. Tarvittaessa voitte myös saada koko terassin rakennettuna perustuksista asennukseen saakka avaimet käteen -periaatteella.