SK-lasi Alutec jälleenmyyjä

Jälleenmyyjäesittely: SK-lasi

Yleinen | 3.1.2024

Esittelemme artikkelisarjana jälleenmyyjiämme. Nyt vuorossa on SK-lasi, jonka toimipisteet sijaitsevat Iisalmessa ja Kuopiossa. 

Savon alueella toimiva SK-lasi on lasialan moniottelija, jolta saa parveke- ja terassilasitusten sekä kaiteiden ja ovien lisäksi autolasipalveluita. Myös lasin leikkaus onnistuu omana palvelunaan. 

Alutecin tuotteita SK-lasi on myynyt vuodesta 2015. 

”Teemme tarvittaessa myös terassin perustustyöt”, muistuttaa SK-lasin Sami Koistinen kokonaispalvelusta. 

SK-lasin palvelut ja tuotteet muokkautuvat asiakkaan mukaan. Selkeitä trendejä on kuitenkin havaittavissa. 

”Mustat puitteet ja puurunkoiset ratkaisut ovat myös nousussa. Varsinkin arkkitehdit suosivat puuta runkorakenteessa”, toteaa Sami alan suuntauksista. 

Esimerkkinä on tapaus, jossa asiakas nimenomaan halusi puuta rakenteeseen.  

”Kohde oli aika vaativa katon eri linjojen ja patiokokonaisuuden vuoksi. Ratkaisimme asian liimapuurungolla, ja tietenkin Alutecin lasituksilla”, Sami kertoo esimerkin puun ja lasituksen liitosta. 

Samaan hengenvetoon Sami kiittelee Alutecin toimitusvarmuutta ja yhteistyötä.  

”Tuotteet ovat sellaisia kuin on tilattu ja myynnin koulutusta olemme saaneet hyvin Alutecilta.” 

Loppuun Sami muistaa vielä mainita Alutec Premium –terassilasituksen, jossa alan ainoana ratkaisuna verhot ovat valmiiksi integroituina lasitukseen. 

”Myyjän kannalta Alutec Premiumia on helppo argumentoida uuden innovaation ansiosta.” 

Tutustu SK-lasiin tarkemmin: https://sk-lasi.fi/ 

Lue Alutec Premiumista lisää: https://alutec.fi/tuotteet/alutec-premium/ 

 

Haluaisitko liittyä Alutecin jälleenmyyjäverkostoon? Lue aiheesta lisää ja ole yhteydessä Nivalan Markoon!

 
Edellinen Seuraava

Liittyvät artikkelit