Hyvinvointia tukevat sisustusvinkit lasiterassille ja lasitetulle parvekkeelle + trenditärpit kesälle 2023
Hyvinvointia tukeva aistiystävällinen sisustaminen levittäytyy nyt myös ulkotiloihin. Rinnalla kulkevat vahvana myös ekologiset ja kestävät valinnat puutarhakalusteissa sekä tekstiileissä.
Hyvinvointiajattelu näkyy vahvasti ulkotilojen sisustuksessa vuonna 2023. Aistiystävälliset, stressiä laskevat elementit, levittäytyvät nyt myös sisältä ulos. Omalle terassille tai parvekkeelle – luonnon lähelle, mutta lasituksen suojiin – on mitä herkullisin mahdollisuus sisustaa rauhoittava tila, joka auttaa rentoutumaan ja latautumaan. Lue tästä artikkelista vinkit aikaa kestäviin ulkotilojen sisustusvalintoihin sekä tämän hetken trendeihin.
Sisusta lasitetusta ulkotilasta rentoutumispaikka, jossa mieli lepää
Suomen kesän lyhyys saa meidät nauttimaan ulkoilmaelämästä moninkertaisesti. Terassit, parvekkeet ja kattopuutarhat ovat ihan samalla tavalla elämiseen tarkoitettuja tiloja kuin olohuoneet ja makuuhuoneet. Niiden viihtyisyyttä kannattaa miettiä. Nykyajan arjessa on paljon stressitekijöitä, joten vapaa-aikaan kaivataan tiloja, joissa mieli lepää. Omiin tarpeisiin ja omalla maulla sisustettu, mutta tarkoin suunniteltu lasitettu ulkotila, voi tarjota samanlaista viihtyisyyttä ja rentoutumista vapaa-aikaan kuin loma-asunto.
Kaikkien stressitasoa eivät kuitenkaan laske samat asiat. Joku latautuu kokkaamalla ja joku multaa kuopimalla. Niinpä itsensä ja muiden lasitettua ulkotilaa käyttävien kuunteleminen onkin avainasemassa oman näköisen palautumispaikan saavuttamiseksi. Terassille ja parvekkeelle ei ole olemassa mitään pakollisia elementtejä. Voit siis sisustaa lasitetun ulkotilan omaan elämäntyyliin sopivaksi. Tiheästi vaihtuvia sisustustrendejä seuratessa tämä kannattaa pitää mielessä. Näin tehdään aikaa kestäviä valintoja, jotka palvelevat paremmin käyttäjäänsä.
Hyvinvointia lisääviä tekijöitä lasiterassille tai lasitetulle parvekkeelle voi hakea aistiystävällisistä elementeistä ja luonnonmateriaaleista, kuntoilupisteestä itselle mieluisessa muodossa ja rentouttavista toiminallisuuksista sekä silmää miellyttävistä kukista ja kasveista.
Valitse yksi tai useampi rentouttava toiminto parvekkeen tai terassin koon rajoissa
Terassin tai parvekkeen koko antaa raamit sille, kuinka paljon toiminnallisuuksia sinne on mahdollista laittaa. Jos vasta suunnittelet terassin rakentamista tai laajentamista, kannattaa pitää mielessä, että terassista tupataan aina tekemään lopulta liian pieni. Suunnitellun terassin kokoon voi olla järkevää lisätä pari metriä puolelleen, mikäli tämä on mahdollista. Lasituksen suojiin on hyvä sijoittaa ne toiminnallisuudet, joita toivoo tekevänsä ulkona säästä riippumatta. Mieti, mikä sinua ja muita perheenjäseniä auttaa palautumaan ja rentoutumaan, ja valitse sen mukaan näistä suosituista ulkotilojen hankinnoista:
- kesäkeittiö
- hyötypuutarha
- ruokailuryhmä
- ulkotulisija
- kuntoilupiste
- viihdekeskus television katseluun ja musiikin kuunteluun
- loungealue sohvineen ja sohvapöytineen
- ulkoporeallas
- ruokailupiste
- riippumatto
- lasten leikkipaikka
Yhtenä kokonaisuutena toimivat sisä- ja ulkotilat jatkavat tänäkin kesänä suosiotaan
Ulko- ja sisätilojen raja on ollut häilyvä jo useamman vuoden ja asuntojen yhteydessä olevien ulkotilojen koko on ollut kasvussa. Olohuoneen sisustuksen linjaa voi jatkaa myös terassille tai parvekkeelle. Näin raja tilojen välillä hämärtyy. Samoja kalusteita voi jopa käyttää niin lasitetussa tilassa kuin olohuoneessakin, mutta kannattaa silti pitää mielessä, että aurinko voi haalistaa tekstiilejä ja kalusteiden materiaaleja. Ulkotiloihin suunnitellut puutarhakalusteet ja tekstiilit kestävät myös lasitetussa tilassa paremmin ja ovat pitkäikäisempi valinta. Niiden monipuolinen tarjonta ja yhtenäistynyt muotokieli sisäkalusteiden kanssa mahdollistavat hyvin samanlaisen sisustustyylin noudattamisen ulkona ja sisällä.
Toisaalta lomatunnelmaan ja joutilaisuudesta nauttimiseen voi päästä paremmin, jos oman parvekkeen ja terassin tunnelma on hieman erilainen kuin sisätilojen. Sisustuksessa voi pitää jonkin punaisen langan, jotta linja ei ole täysin poikkeava. Tuo lasitettuun ulkotilaan hieman eksoottisuutta ja kerroksellisuutta erilaisia tyylejä yhdistelemällä ja irrottele väreillä tai kuoseilla. Näin voit luoda rennon lomakohdemaisen tunnelman.
Kesän 2023 trenditärpit terassin ja parvekkeen sisustamiseen
Ulkotilojen sisustaminen on jo itsessään yksi tämän hetken sisustustrendeistä. Se näkyy laajentuneessa valikoimassa niin puutarhakalusteissa kuin ulkokäyttöön soveltuvissa tekstiileissäkin. Myös tyylillisesi ulkotilojen kalusteet muistuttavat yhä enemmän kodin muita kalusteita. Lasitus tuo vielä enemmän vapauksia ja mahdollistaa entisestään terassin ja parvekkeen sisustamisen olohuoneen jatkeeksi. Tänä kesänä terassilla, kattopuutarhoissa ja parvekkeella näkyvät seuraavat trendit:
- ekologisuus ja kestävät valinnat
- luonnonmateriaalit
- puu ja etenkin mänty kalustemateriaalina
- lupa joutilaisuuteen ja rentoon oleskeluun
- erilaisten tyylien yhdisteleminen ja kerroksellisuus
- kukkaloisto
- rohkeat värit
- japandi-sisustusyyli
- pehmeät orgaaniset muodot
- elävä tuli
- valaistukseen panostaminen
Vastuulliset ja kestävät valinnat ulkotilojen sisustamisessa
Vastuullinen ulkotilojen sisustaja panostaa kestäviin ja laadukkaisiin puutarhakalusteisiin ja tekstiileihin. Samalla ollaan myös trendikkään sisustamisen ytimessä, sillä tänä kesänä ekologisuus näyttelee suurta osaa terassien ja parvekkeiden sisustamisessa.
Kierrättäminen ja uusiokäyttäminen ovat ympäristöystävällisiä valintoja. Vanhojen kalusteiden tuunaaminen tai entisöinti toimii myös ulkotilojen sisustamisessa. Samalla saadaan sisustukseen kerroksellisuutta, kun yhdistetään uutta ja vanhaa.
Luonnonmateriaalit ja mäntykalusteet terassilla ja parvekkeella
Luonnonmateriaalien käyttäminen terassien ja parvekkeiden sisustamisessa on vastuullinen ja trendikäs valinta. Materiaalit kuten puu, kivi, bambu, villa ja rottinki ovat ajattomia ja sulautuvat hyvin ympäröivään luontoon. Mäntykalusteet ovat tehneet paluun sisustukseen ja nyt niitä on myös tarjolla ulkokäyttöön sekä luonnonvärisenä että maalattuna.
On tärkeää huomioida, että kaikki luonnonmateriaalit, etenkään ilman sopivaa käsittelyä, eivät ole kuitenkaan yhtä kestäviä ulkokäytössä. Esimerkiksi pellava on kaunis materiaali, mutta se haurastuu ja haalistuu ajan kanssa auringonvalossa. Niinpä se ei ole pitkäikäinen valinta terassin tai parvekkeen verhoiksi tai tyynynpäällisiksi.
Puutuotteet, kuten puutarhakalusteet, vaativat säännöllistä huoltoa ja käsittelyä säilyttääkseen kauniin ulkonäkönsä ja kestävyytensä. Vastuullinen sisustaja huoltaakin puisia ulkokalusteitaan, jotta ne kestävät mahdollisimman kauan.
Enemmän aikaa rentoutumiselle lasitusten avulla
Lasitus suojaa terassia ja parveketta sateelta, tuulelta sekä katu- ja siitepölyltä. Tila pysyy siistinä pidempään, eikä siivoamisesta tarvitse huolehtia yhtä usein. Lasitetulla terassilla ja parvekkeella puukalusteetkin pysyvät paremmassa kunnossa, kun ne eivät ole säälle alttiina. Näin rentoutumiselle ja terassista nauttimiselle jää enemmän aikaa. Kauniin kesäpäivän fiilistely ja joutilaat hetket ovat tänä hyvinvointia korostavana sisustuskesänä tavoiteltavia asioita.
Japandi ja aistiystävällisyys näkyy myös ulkotiloissa
Jo pitkään sisätiloissa suosiossa ollut japandi-sisustustyyli valloittaa myös terassit ja parvekkeet. Tyylistä huokuu vahvasti hyvinvointia edistävä ajatus ja pyrkimys tehdä tiloista mahdollisimman seesteisiä ja rauhoittavia. Keskiössä japandi-tyylissä ovat luonto, aidot luonnonmateriaalit, luontoelementit ja orgaaniset muodot. Saat japandi-henkeä terassille ja parvekkeelle aidosta puusta valmistetuilla puutarhakalusteilla ja muilla aidoilla luonnonmateriaaleilla, käyttämällä neutraaleja värejä ja kalustamalla tilan harkiten sekä väljästi. Terassille voi halutessaan myös rakentaa japandi-henkeen kotikylpylän laittamalla lasituksen suojiin porealtaan.
Aistiystävällinen sisustaminen tähtää myös stressiä laskeviin tiloihin. Se peräänkuuluttaa luonnon positiivista vaikutusta ihmisten hyvinvointiin. Lasitetussa ulkotilassa luonto voi olla hyvinkin vahvasti läsnä. Mutta myös keskellä vilkasta kaupunkia sijaitsevalle parvekkeelle on mahdollista tuoda luontoääniä ja muita elementtejä luonnonmateriaalien ja aitojen puukalusteiden lisäksi esimerkiksi pienellä vesiaiheella, elävällä tulella ja kasveilla. Lasitus auttaa myös sulkemaan negatiivisia ärsykkeitä kuten liikenteen hälyä tilan ulkopuolelle.
Valaistuksen tärkeys korostuu myös lasitetussa ulkotilassa
Aistiystävällisessä sisustuksessa painotetaan valaistuksen tärkeyttä. Epäsuoralla ja luonnollisella valolla luodaan miellyttävämpi ja pehmeämpi valaistus kuin suoralla valonlähteellä. Terasseilla ja parvekkeilla voidaan viettää aikaa monta kuukautta vuodesta – etenkin lasitusten suojissa – kun sesonki alkaa aikaisesta keväästä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Ulkotilojen valaistuksesta halutaankin yhä näyttävämpiä. Kiinteiden valaisimien lisäksi ulkotiloissa nähdään paljon erilaisia irtovalaisimia ja hyvinkin näyttäviä sekä isoja varjostimia. Bambu- ja paperivalaisimilla ulkotiloihin saadaan suosittua japandi-tyyliä. Oikeilla kynttilöillä, lyhdyillä ja elävällä tulella tuodaan tilaan luonnollisia valonlähteitä ja aistiystävällisiä elementtejä.
Kukkien ja värien loistoa
Suomalaiset ovat rohkaistuneet viime vuosina värien käytössä sisustuksessa. Rauhallisten ja seesteisten värien piristykseksi voi rinnalle tuoda kirkkaita värejä. Se onnistuu helposti sisustustekstiilejä vaihtamalla ja tuomalla lasitettuun tilaan kesäkukkia. Kukkia voi tuoda sisustukseen myös kukkakuosisilla sisustustyynyillä tai verhoilla. Kuumalle lasitetulle terassille tai parvekkeelle kannattaa valita hellettä sietäviä kukkia kuten miljoonakelloja, mustasilmäsusannia, laventeleita, kärsämöitä ja petunioita. Kun kasvit sijoittelee ryhmiksi, ne muodostavat oman mikroilmastonsa. Näin ne kasvavat ja voivat paremmin.
Leikkiä, kuntoilua ja lepoa
Terassille sijoitetut kuntoilupisteet henkivät myös hyvinvointia korostavaa sisustustrendiä. Terassille voi asentaa vaikkapa puolapuut, voimistelurenkaat tai ilmajoogaliinan. Monimuotoista jumppaa saa tehtyä myös helposti sivuun siirrettävällä kahvakuulalla, joogamatolla ja käsipainoilla.
Lapset latautuvat liikkumisen lisäksi leikkimällä. Terassille tai suurehkolle parvekkeelle sijoitettu leikkipaikka on varmasti perheen pienempien mieleen. Lasitetulla terassilla on mahdollista leikkiä ihan samoilla leluilla kuin sisälläkin ilman pelkoa lelujen likaantumisesta. Lelukorit pitävät tilan siistinä ja majaleikitkin voi tarvittaessa purkaa, jos tilaa tarvitaan muuhun käyttöön. Koko perheen yhteisenä lukunurkkauksena toimii hyvin isompi sohva tai aurinkosänky.
Ulkoilma parantaa tunnetusti hyvinvoinnin lisäksi unenlaatua. Vapaapäivänä otetut päiväunet sujuvat leppoisasti lasitetussa ulkotilassa itikoilta suojassa vaikkapa riippumatossa. Kuumana kesäyönä terassi tai parveke voi myös olla lämpötilaltaan sisätiloja miellyttävämpi.
Hyötypuutarha ja kesäkeittiö jatkavat suosiotaan
Elintarvikkeiden hintojen noustua hyötypuutarhat ja omavaraisempi arki kiinnostavat yhä useampaa. Lasitettu terassi ja parveke tarjoavat kasvihuonemaiset olosuhteet. Varjostuksesta ja tuuletuksesta huolehtimalla omalla terassilla tai parvekkeella voi kasvattaa hyvin monipuolisesti vaikka mitä syötävää. Hyötypuutarhassa puuhastelu on parhaimmillaan erittäin palauttavaa. Jos nauttii kokkailusta, kannattaa hyötypuutarhan kaveriksi sijoittaa terassille grilli, savustin tai pizzauuni. Itse kasvatetun ruoan valmistaminen ja sen nauttiminen viihtyisällä terassilla hyvässä seurassa lataa varmasti monen akut.
Lue vinkit viihtyisän pienoispuutarhan perustamiseen aikaisemmasta blogiartikkelistamme.
Kiinnostuitko terassilasituksesta?
Asiantuntevat jälleenmyyjämme ympäri Suomen suunnittelevat kanssasi kotiinne ja perheenne tarpeisiin sopivan lasituksen. Tarvittaessa voitte myös saada koko terassin rakennettuna perustuksista asennukseen saakka avaimet käteen -periaatteella.