Puitteellisessa Premium-terassilasituksessa on ainutlaatuinen ratkaisu, jossa jokaisessa lasielementissä on oma verho. Erillisen verhojen säädön voi unohtaa, koska lasielementtejä liu’uttaessa tai kulkuväyläksi avatessa verhot liikkuvat kunkin lasielementin mukana.
Esittelyssä jälleenmyyjämme SK-lasi, jonka toimipisteet sijaitsevat Iisalmessa ja Kuopiossa.
Savon alueella toimiva SK-lasi on lasialan moniottelija, jolta saa parveke- ja terassilasitusten sekä kaiteiden ja ovien lisäksi autolasipalveluita. Myös lasin leikkaus onnistuu omana palvelunaan.
Terassin talvilasitus onnistuu samalla tavalla kuin kesällä tapahtuva lasitus. Ainoa ero kesälasitukseen verrattuna on talvilasituksesta saatavat hyödyt. Ei ole olemassa terassia, jota emme voisi talvella lasittaa! Näin homma etenee: Tutustu terassin ostajan oppaaseen: Katso videolta kuinka talviasennus tapahtuu: Entä jos…
Alutec Oy:n saama hankerahoitus mahdollistaa ja aikaistaa yrityksen strategian mukaisen kasvamisen ja kehittymisen uusilla tuotteilla Suomessa ja ulkomailla. KV Step 1 hankkeen myötä Alutec Oy kehittää uusia tuotantomenetelmiä, sekä palvelukonsepteja, lisää toimintaansa digitalisaatiota ja kehittää ja lanseeraa uusia tuotteita. Hankkeen…
Hyvinvointia tukeva aistiystävällinen sisustaminen levittäytyy nyt myös ulkotiloihin. Rinnalla kulkevat vahvana myös ekologiset ja kestävät valinnat puutarhakalusteissa sekä tekstiileissä.
Saat lasiterassista oivan jumppapaikan jo muutamalla välineellä. Kun kiinnität terassin kattoon sopivat kiinnikkeet, voit vaihdellen käyttää niissä ilmajoogaliinaa ja voimistelurenkaita.
Kaikki niitä käyttää, kukaan niitä ei huomaa – ennen kuin joku menee pieleen. Lapsikin osaa niitä käyttää, mutta vain, jos ne on suunniteltu oikein. Luulisi, että alumiinioven suunnitteleminen arkipäiväiseen rakennukseen – kuten asuinkerrostaloon, kouluun tai hoivakotiin – olisi koko rakennuksen…
Lasitus terassilla ja parvekkeella toimii puskurina kylmää ulkoilmaa vastaan. Lasitus voi siis itsessään jo tuoda säästöjä omakotitalon tai kerrostaloasunnon lämmityskuluista. Lisäksi lasitettua tilaa voi hyödyntää useammallakin tavalla pienien energiansäästöjen saavuttamiseksi. Kokosimme vinkit tähän artikkeliin. Kerrostaloasunnon lämmityskuluja voi tutkitusti [*] pienentää…
Lasiterassin käytössä talvella varastona ei ole mitään vikaa. Varastoinnin lisäksi talvista terassia voi kuitenkin käyttää hyvin monella muulla tavalla. Lue tästä vinkit lasitetun terassin hyötykäyttöön ja tunnelmalliseen talvi- ja joulusisustamiseen!
Sisustussuunnittelijat Anni Haikolan ja Jenny Pisilän suunnittelutoimisto Sisustus Visioinnista kertovat, että myös lasitettu terassi tai parvekkeen kannattaa sisustaa ajatuksella – ei kiireellä. Terassin tai parvekkeen lasitus voidaan asentaa milloin vain. Poimi ammattilaisten vinkit tästä.