Alutec Oy:n saama hankerahoitus mahdollistaa ja aikaistaa yrityksen strategian mukaisen kasvamisen ja kehittymisen uusilla tuotteilla Suomessa ja ulkomailla. KV Step 1 hankkeen myötä Alutec Oy kehittää uusia tuotantomenetelmiä, sekä palvelukonsepteja, lisää toimintaansa digitalisaatiota ja kehittää ja lanseeraa uusia tuotteita. Hankkeen…
Hyvinvointia tukeva aistiystävällinen sisustaminen levittäytyy nyt myös ulkotiloihin. Rinnalla kulkevat vahvana myös ekologiset ja kestävät valinnat puutarhakalusteissa sekä tekstiileissä.
Saat lasiterassista oivan jumppapaikan jo muutamalla välineellä. Kun kiinnität terassin kattoon sopivat kiinnikkeet, voit vaihdellen käyttää niissä ilmajoogaliinaa ja voimistelurenkaita.
Kaikki niitä käyttää, kukaan niitä ei huomaa – ennen kuin joku menee pieleen. Lapsikin osaa niitä käyttää, mutta vain, jos ne on suunniteltu oikein. Luulisi, että alumiinioven suunnitteleminen arkipäiväiseen rakennukseen – kuten asuinkerrostaloon, kouluun tai hoivakotiin – olisi koko rakennuksen…
Lasitus terassilla ja parvekkeella toimii puskurina kylmää ulkoilmaa vastaan. Lasitus voi siis itsessään jo tuoda säästöjä omakotitalon tai kerrostaloasunnon lämmityskuluista. Lisäksi lasitettua tilaa voi hyödyntää useammallakin tavalla pienien energiansäästöjen saavuttamiseksi. Kokosimme vinkit tähän artikkeliin. Kerrostaloasunnon lämmityskuluja voi tutkitusti [*] pienentää…
Lasiterassin käytössä talvella varastona ei ole mitään vikaa. Varastoinnin lisäksi talvista terassia voi kuitenkin käyttää hyvin monella muulla tavalla. Lue tästä vinkit lasitetun terassin hyötykäyttöön ja tunnelmalliseen talvi- ja joulusisustamiseen!
Sisustussuunnittelijat Anni Haikolan ja Jenny Pisilän suunnittelutoimisto Sisustus Visioinnista kertovat, että myös lasitettu terassi tai parvekkeen kannattaa sisustaa ajatuksella – ei kiireellä. Terassin tai parvekkeen lasitus voidaan asentaa milloin vain. Poimi ammattilaisten vinkit tästä.
Hyvin suunniteltu ja sopivasti sisustettu lasitettu ulkotila tarjoaa mahdollisuuden nauttia vapaa-ajasta omassa kodissa kuin loma-asunnolla. Ylivieskalainen sisustussuunnittelutoimisto Sisustus Visiointi kertoo, miten oma piha, terassi, parveke tai pihasauna muodostavat lasituksella toimivan kokonaisuuden vapaa-ajan viettoon.
Näkyykö vihreämmän rakentamisen tavoittelut todella rakennusliikkeiden valinnoissa? Aiheesta kirjoittaa myyntipäällikkömme Henna Östberg. Saimme huhtikuussa Hydron tunnustuksen Circal -kierrätysalumiinin käyttämisestä tuotteissamme. Circal on alumiiniseos, joka valmistetaan aina vähintään 75%:sti kuluttajajätealumiinista. Alumiiniprofiilien valmistaminen kierrätysalumiinista uuden, primäärialumiinin sijaan, vie vain n. 5% koko…
Lasitettujen parvekkeiden ja terassien sisustuksessa suurena trendinä on ollut jo hetken, että sisä- ja ulkotilojen raja hämärtyy, summaavat sisustussuunnittelijat Anni Haikola ja Jenny Pisilä yhdessä. Kaksikolla on sisustussuunnittelutoimisto Sisustus Visiointi Ylivieskassa. Lasitus mahdollistaa monipuolisemman sisustuksen terassilla ja parvekkeella Sisätilojen elementit,…